
Maarten J. Odde de Bonniot
Hei! Olen Maarten, yrittäjä ( Puisto-/Viheraluemestari), syntynyt Helsingissä, kolmen tyttären isä. Isäni on Alankomaalainen (Hollanti) ja äitini suomalainen. Äidinkielenäni puhun suomea. Ruotsinkieltä opettelin armeijassa Uudenmaan Prikaatissa (Nylands Brigad, PsvK) Dragsvik:issa. Olen kaksoiskansalainen, ja saanut paljon vaikutteita molemmista maista.
Kiinnostukseni puutarhaalaa ja luontoa kohtaan syntyi jo lapsuudessa ja nuoruudessa perheen Saaristomerellä sijaitsevalla kesäpaikalla saaressa, jossa vietettiin mm. kesälomat, sekä kotipuutarhojen hoitamisen inspiroimina.
Ulkosaariston (Hiittinen, Saaristomeren Kansallispuisto, Kasnäs, Storlandet, ym.) upea luonto ja sen vaikutus näkyy edelleen kaikissa töissäni mm kivitöiden osalta. Karu luonto on opettanut kasvien oikean sijoittamisen ja kasvupaikan valinnan tärkeyden.
Myöhemmin, Pohjois-Amerikan länsirannikon mahtava luonto (Jättimäiset Punapuu-metsät, vuoristot, pohj.sademetsät) tekivät valtavan vaikutuksen nuoreen mieheen siellä vietetyn vaihto-oppilasvuoden aikana.
Myös lukemattomat Hollannin matkat perheen ja suvun luona ovat vaikuttaneet luovalla tavalla suhtautumisessani puutarhoihin ja maisemiin; onhan Hollanti johtavia tai jopa johtava puutarhamaa maailmassa.
Ylioppilaaksi (Suomi, USA) ja heti perään yo-Merkonomiksi (SLK) valmistumisen jälkeen oli vuorossa Puutarhaalan opinnot Saaren Kartanolla (Mäntsälä) sijaitsevassa Saaren Maa-,Metsä-ja Puutarhaalan Oppilaitoksessa. Ylioppilaslinjan Puutarhuri-opinnot kestivät yhteensä 3 vuotta. Työharjoitteluni suoritin espoolaisessa Vihernurkka/Gröna Hörnan Oy Ab:ssa Norah-Maria Thibault-Björk:in taitavasssa ohjauksessa Suomenojalla. Tämän jälkeen oli vuorossa n. vuoden pituinen työjakso Saksan suurimmalla Puistopuu-taimistolla Wilhelm Ley – Baumschule GMbH, Bonn:in lähistöllä. Olen työskennellyt Puutarhurina myös Hollannissa, lähinnä hoitotöiden ja vesirakentamisen puolella.
Valmistuin Puutarhuriksi 1990.
Suoritin Puisto-/Viheraluemestari-tutkinnon samassa koulussa myöhemmin.
Olen toiminut puutarhaalalla viherrakentajana, puutarhasuunnittelijana, maisemasuunnittelijana, viherhoitotöissä ja Puutarhaalan yrittäjänä yhteensä yli 30 vuotta.
Myös muuta elämää on ollut puutarhatöiden ohella, kuten yrittäjäjakso ravintolaalalla Helsingissä, sekä hankintainsinööri-työjakso Metso Paper Oy:ssä (v.2001-2005) Järvenpään Tehtailla.
Olen yrittänyt olla aktiivi urheilutoiminnassa, jossa mm. toimin Suomen Luisteluliiton projektipäällikkönä v.2007-2018 luottamustoimisesti. Nuorempana pelasin pitkään jalkapalloa kaikki juniorisarjat läpi ja vaihtooppilas vuonna USA:ssa olin koulun Varsity-joukkueessa. Myöhemmin olen harrastanut karatea, sekä viime vuodet nyrkkeilyä, ja olen nykyään Kehäkarhut ry. jäsen
BONNIOT & BONSDORFF DESIGN GARDEN: Vuonna 2005 perustimme ystäväni Henrik von Bonsdorff :in kanssa yhdessä Bonniot & Bonsdorff Design Garden – maisemasuunnittelutoimiston. Toiminta on kevytyritys-periaatteella Espoon ja Kauniaisten alueella, sekä tarvittaessa myös muualla maassa. Asiakas voi kutsua meidät molemmat katselmus-, neuvonta-, tai suunnittelukäynnille, joustavasti ja edullisesti. soita: 0403728178 (Maarten) tai 0505986734 (Henrik)
Etsimme toimistoomme mukaan alan johtavia suunnittelijoita ja toimijoita Suomessa, kts. linkki www.bbmaisemasuunnittelu.com
MAISEMANHOITOPALVELUT.FI – YRITYS
Vuoden 2019 keväällä perustin yrityksen Maisemanhoitopalvelut Maarten Odde de Bonniot (toiminimi) Keuke-uusyrityskeskuksen kanssa yhteistyössä. Yrityksen päätoimiala on maiseman- ja pihanhoitopalvelut, puutarhasuunnittelu ja Viherrakentaminen. Yritys palvelee kiinteistöhuoltoyhtiöitä sekä isännöitsijätoimistoja erilaisten viherhoitotöiden, kunnostusten ja leikkausten osalta. Teemme konsultointia ja neuvontaa omakotiasukkaille sekä yhteisöille. Kiinteistöalan myyntiyrityksille, sekä kiinteistöjen omistajille teemme pihojen ja ympäristöjen kunnostuksia ja myynti-kunnostuksia nopeasti ja edullisesti.
Toimintaalueemme on Espoo, Kauniainen, Helsinki, Vantaa, Tuusula – Järvenpää, sekä muu Uudenmaan alue. Uutena palveluna tarjoamme vapaa-ajan asuntojen ja kesämökkien viherpalveluja, hoito-ja kunnostustöitä , joko kertakäynnillä tai hoitosopimuksella. Valmiuksia on tehdä töitä myös rannikko-ja saaristoalueella, sekä muualla Suomessa. Ulkomaat sop.mukaan.
Yrityksellä/Yrittäjällä on uusi työturvallisuuskortti sekä Valtti-kortti (Tilaajavastuu).
Puutarhaala on aina ollut minulle se ykkösala! Hyvä palvelu on kunnia-asia.
Yhteistyökumppaneitani ovat Maisematukku Oy, Fri-Tec Oy, Terrawise Oy, Tieluiska Oy, Siipon Puutarha/Kalajoki, ym.